tiistai 18. elokuuta 2015

Palloja kirppikseltä

Nämä pallokuosiset pöksyt olivat ennen 150 cm kokoinen lasten pitkähihainen pusero.
Nappasin paidan talteen kirppikseltä 0,20 €:n hintaan.
Tästä käytin aiemmin hihat pipon vuorena, nyt itse paidasta syntyi leggarit.
Resori Noshilta ja nämä passaavatkin sitten monien värikkäiden yläosien kanssa.


Voiko leggarien tekoon kyllästyä?
Nämä on niin helppoja ja nopeita tehdä että uskon vahvasti että ei voi! :)

perjantai 14. elokuuta 2015

Kettu-lahjus

Sankaritar täyttää pian vuosia. Surauttelin ompelukoneella lahjaksi kangasaarteesta tunikan.
Kaava on Noshin pitkäihesta paidasta sovellettu, tuon helmaosan sävelsin itse.
Yritin tehdä tähän ensin kaavan mukaiset käännettävät hihansuut, mutta tuo kangas on sen verran jämptiä eikä suostunut joustamaan niin paljon kuin olisi tarvinnut.
Täysin mahdottomat siis ommella ainakin meikäläisen ompelukoneella.
Kivasti sointuu tähän tuo burgundi-vanilja raitaresosi, sekin Noshilta.



Eli paljon onnea vaan sankarittarelle! <3

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Peilipiirongin kunnostus

Viilupintainen peilipiironki on miehen mummon vanha, jonka hän vielä eläessään lahjoitti meille.
Sirolinjainen peilipöytä mahtui pieneen tilaan ja toimi meillä aiemmin (ennen langattoman netin aikakautta) läppärin pöytänä.

Viilupinta oli jo huonossa kunnossa, paikoin todella kulunut.
Tähän asti pöytä oli palvellut hyvin näin patinoituneenakin, mutta nyt tuli aika uudistukselle.
En edes yrittänyt pelastaa tuota viilupintaa, jalkaosiinsa se oli saanut osaakseen valkoisia maaliroiskeita. Hioin pintoja käsin vain sen verran että sain ne karhennettua, pöydän kulunut pinta ei tosin juuri hiomista edes kaivannut.












Mintunvihreä maali ratkaisi ongelmat. Sävy on otettu nuista tyynynpäällisistä.
Makkarin värikkäät verhot siirtyivät muualle ja aiemmassa asunnossa palvelleet mustat pitsiverhot pääsivät tänne. Näin tämän olisi pitänyt alunperinkin mennä.

I have found the peace <3

maanantai 3. elokuuta 2015

Eläintarhasta päivää

Kukkuu!

Arvatkaas mitä tästä kankaasta tuli?




 No joo, olipa ylläri että tästä herkusta oli pakko ommella itselle pitkä t-paita.
Kangas löytyi paikallisesta pikkuliikkeestä jota koko talven himoittuani raskin lopulta alesta ostaa.
Tätä jäi vielä sen verran että tyttö saa samistelutunikan.
Malli ja kaava vanha tuttu hyväksi havaittu ja koettu oma muunnos vanhasta mekosta.

Ei yhtään pöllömpi löytö!